Muistan kuvanneeni tämän nipun sen jälkeen, kun olin letitellyt parit erikoisen pität narut, joiden koukuttomassa päässä on sitomisvaraa. Se on kyllä sikäli vähän tarpeetonta, kun kyllähän tuon koko narun voi sitoa. Mutta toisaalta, ohuella osalla on edelleen funktio, joka merkkaa itselleni jotain (helpompi arvioida miten pitkälle sitoo sen narun). Ja kuten kuvista voi jo nähdä, ideana on ollut tehdä naruista tarvittaessa ohjat, mikä on täytynyt ottaa kaikessa huomioon.
Hupi ja Kippo ovat olleet kavereita alusta asti, siis lähtien siitä kun corpsepaintterilikka tupsahti tallille. Kippo ei ole mikään helposti ystävystyvä otus, joten Hupin luonteessa on täytynyt olla jotain helposti lähestyttävää, luotettavaa. Myös hevostaitoideologiat lienevät näillä suht samanlaiset.
Kippuran poni Otto ei keskimäärin tule lasketuksi miksikään hippiratsuksi, vaan kulkee käytännössä aina kuolaimet suussa ja pää täynnä remmejä, ja martingaaliakin käytetään. Onko se voinut olla Hupin idea, että annetaan senkin olla edes kerran ilman? Ainakin tekee hevosen suulle aina hyvää kun kuolaimet jätetään pois. Samalla Kippura saattaisi ehkä kenties yrittää opetella vähän paremmaksi ratsastajaksi...
Tämän jälgehen olisiiiii... Yksittäisratsukkokuvat noista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
En tiedä mitä tähän edes pitäisi sanoa, mutta sen tiedän, etten aio katsella keljuilua.