Viiskytkin ja Vissy 3.

Kuvauspäivämäärä: 5/11/2017. Ilmeisesti olin tehnyt loka-marraskuun aikana mustat suitset oransseilla paddingeilla, ja nimesin ne Halloweensuitsiksi. Ne ovat edelleen tosi nastat, vaikkakin myös rujot - varsinkaan pehmusteet eivät ole mitään parhaimmistoa, koska olivat ilmeisesti ensimmäiset moiset jotka olen tehnyt. Nykyään minulla on tekniikka niihin, ennen tietenkään ei.

Suitset mainitaan myös tarinapuolella: Viiskytkin oli käynyt varustekaupoilla, ja saanut sitten päähänsä lähteä Vissyn kanssa kuraiseen metsään säikyttelemään iltalenkkeilijäparkoja.

Missä ovat kaikki heijastimet...?!

Voi kun se kurainen metsäkin vain olisi.

Viisari ei kauheasti riskeistä stressaannu, vaan luottaa Vissyyn kuin kiveen. Tyyppi ratsastaa kamera kaulassa ja ohjat yhdessä kädessä ja pitkinä... Sekä kirjoittaja että toivon mukaan lukijakuntakin tietää, että hevosten kanssa pitäisi ihan periaatteesta olettaa, että milloin tahansa voi tapahtua ihan mitä tahansa odottamatonta, jolloin järkkäri kaulassa ratsastelusta ei pitäisi tehdä tapaa. Nätit maisemakuvat eivät ole luunmurtumien saati vaikka kallovammojen arvoisia.

En tiedä mistä tulee tämä tapani kuvata usein myös mustavalkoräpsyjä? Tuntuu, etteivät useimmat hevosmallarit kuvaa tällaisia. Sama koskee suurikontrastisia kuvia. Eivätkö ihmiset uskalla kokeilla mitään erilaista, vaikka sen ei pitäisi olla mikään riski digijärkkärin kanssa?

Voisin kuvitella Viiskytkimen ratsastavan samalla tietoisuustasolla kuin itse lenkkeilen: kroppa toimii, mutta huomio on lähinä maisemissa ja mahdollisissa kuvauskohteissa. Ja on ihan jees, jos ei ole pakko koko ajan keskittyä vain katsomaan mitä se eläin (minulla koira, Viisarilla tietysti heppa) tekee.

Tämä on muokattu kuvasta, joka oli alun perin aivan liian puhkipalanut, joten laitoin siihen vähän varjoja... Tai tummuutta. Ei se siltikään mikään kaunis kuva ole, mutta katsoa kyllä kehtaa.

Sitten näkyisi taas Symppyä.