Ratsastajana on tietenkin Hupi, kukas muukaan. Se on Raasteen isäntä - lähinä siksi, koska heppa ja tyyppi sopivat yhteen, ja koska Raaste oli pitkään ainoa tuon kokoinen hevonen Haapiksessa.
Tack on samaa kuin edelliskasaumassa, eli ei ole satulaa eikä suitsia. Raasteella on oma riimunsa ja siinä kiinni ohjanaru sekä kaulalla oma tummanruskea naru.
Seuraavasta kuvasta näkee, miten sidon ohjanarun. Se on siis vetosolmittu riimun oikeaan eturenkaaseen, yleensä niin että sujautan narunpään ensin ulkokautta. En tiedä teenkö vetosolmuni edes oikein, kun en millään osaa tulkita näkemiäni ohjeita, mutta ainakin tuon saa tiukalle ja vedettyä aukikin... Mutta tietenkään narut eivät roiku, joten solmuista tulee aina jotenkin rumia.
Hupi on oma tyypillisen kuvauksellinen itsensä. Ei säväytä ratsastajana, mutta on jotenkin sydämellinen. Helppoahan se tietysti on olla, kun hevonenkin on niin hyvin koulutettu.
Ensi setissä Kippoa ja Ottoa, toki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
En tiedä mitä tähän edes pitäisi sanoa, mutta sen tiedän, etten aio katsella keljuilua.