Killi jyrää 1.

Nyt taidettiin päästä eroon varhaispalaleimasta.

Kuvausajankohta: 17/6/2017. Nyt on vuorossa valokuvastoori. Ja lisäksi tässä on tarina, jota en itse enää (todellakaan) miellä varhaispalaksi, vaan se on osa sitä kiinteytynyttä tarinajatkumoa, jota modelliversumistani teen. Katsotaan muuten, saanko suomennettua jo ennestään Visualrattiin tekemäni julkaisemattoman luonnoksen tästä tarinasta.

-----

On kulunut jo jonkin aikaa siitä, kun Rämän äiti, Dippi, osti pojalleen hevosen Ruotsista. Kyseinen hevonen on Overkill, alias Killi, ja se on entinen laukkahevonen. Kilpailuviettiä on, menohaluja on, voittomahdollisuuksista taas ei sen enempää puhuttu.

Dippi itse kasvoi koko hevosuransa alkuajan ratsastuskouluilla, ja toimi pitkään hoitajana. Sitten tuli tielle nuoruus, varhaisaikuisuus ja muu elämä. Lapsi tuli siinä mukana. Sen enempää menneisiin takertumatta sanottakoon, että on aika iso mäihä ollut, notta myös Rämästä tuli ennen pitkää hevoshullu. Ja nyt ollaan siinä pisteessä, että pojan piti saada ensimmäinen oma poni... Tai vaikka sitten ruotsalainen laukkaratsu. Rämä on kehittynyt erittäin hyväksi juuri kuumien hevosten kanssa, joten kilpalaukkurin ei pitäisi olla ongelma.

Laukkahevonen, aivan kuten ravurikin, tarvitsee paljon uudelleenkoulutusta, että sellaisesta saa niinsanotusti hyvän maastoratsun. Mihinkään muuhunhan hevosia ei Haapasessa kai hommatakaan tuntiponeilun lisäksi... Eikä Rämän oriista ole tulossa tuntihevosta.

Killi on ilmeisen hyväntahtoinen, utelias ja energinen ori. Joka suunnassa on edelleen paljon nähtävää ja haistettavaa. Sitä voi pitää hyvänä merkkinä, eli Killiä ei ainakaan ole opetettu uusavuttomaksi. Siinä maailmaa tutkiskellessa ei meinaa hevonen muistaa, että narun lukottomassakin päässä voi olla joskus jotain, millä on jalat.

Valitettavasti Killiä ei kuitenkaan totutettu aivan joka asiaan sen edellisessä asuinpaikassa, joten monet jutut ovat myös pelottavia ja voivat aiheuttaa yhtäkkistä leijaksi muuttumista. Yksi tähän vaikuttava asia on tietysti hevosen rotu, täysiveriset kun on jalostettu erittäin herkiksi ja reaktiivisiksi.

Muuna päivänä Dippi on tavan mukaan tallilla poikansa kanssa, lähinä kuvaamassa kaikenlaista. Minkäs linssin läpi maailmaa katsova otus itselleen mahtaa... No, ei mitään? Samalla voidaan sanoa, ettei mitään mahda asioille myöskään teinipoika, jonka pommihevonen unohtaa kaikki siihen mennessä oppimansa käytöstavat ja on vähällä jyrätä pojan mamman.

Lähikuva.

Jyräämistilanteen tapahduttua Dippi on säikähtänyt, tietenkin, ja rupeaa kuohuksissaan nalkuttamaan lapselleen. Tulee asiaa niin oikein ajoitetuista komennoista kuin myös siitä, miten ketju suussa voisi auttaa. Rämän myös kannattaisi jättää sikseen kaiken uuden ja turhan opettaminen ennen kuin perusjutut ovat lapasessa - hevosia ei pääsääntöisesti talutella oikealta puolelta, joten on mahdollista, ettei tiukkoihin rutiineihin kasvanut Killi yksinkertaisesti ota kuuleviin korviinsa mitään käskyjä, mitä vieraammalta puolelta tulee. 

"Älä opeta sille mitään uutta vielä, ennen ku se osaa edes kävellä kiltisti talutuksessa!"

Rämä -parka nielee kaiken, minkä äiti sanoo. Kyse on turvallisuudesta, minkä hän kyllä tietää ja ymmärtää.

Keskustelun päätteeksi Rämä häipyy metsätielle taluttelemaan Killiä, ihan vain yrittääkseen opettaa sille käytöstapoja (tai muistutellakseen, ettei hän ole samanlainen tyyppi kuin ne jotka Killiä Ruotsissa käsittelivät).

Dippi ilmeisesti näki hyvän raamin siinä hetkessä, kun poika taapersi poispäin hevosen kanssa.

Tilanteen johdosta voidaan nähdä, kuinka rottapoika taluttelee vasemmalta. Nenän yli kulkee ketju edelleen. Killi ei välitä, vaan kiirehtii, ihan kuin sitä ei oikeasti kiinnostaisi.

Kesken kaiken Rämän silmään osuu pari tuttua naamaa - Viiskytkin ja Spilli! Jälkimmäinen käyttäytyy tunnetusti hyvin - ja on ori, kuten Killikin... Tämä saa kiharapojan kokemaan enemmän kuin hienoista kateutta, kun kaveri voi vain rentoilla samalla kun narun päässä on ori - tai hevonen ylipäänsä... Itse hän joutuu lähinä tappelemaan omansa kanssa, eikä se ole kivaa. Viisari voi vaikka kuvailla maisemia yhdellä kädellä ja pidellä Spillin narua toisella, eikä mitään ketjuja tarvita.

Ja mitä tuohon naruun tulee, niin onhan sateenkaarinaru aika siisti nuoren rottajätkän mielestä. Itse hän ei saa ostaa mitään 'coolia' Killille ennen kuin se on lakannut singahtelemasta, samoin ratsastettavuuden ja yleisesti kaiken tarpeellisen täytyy olla lapasessa hyvin. Niin on Dippi kertonut, eikä mamman sanaa ole vastustaminen. Idea on sama kuin siinä, etteivät loistavat maalausvälineetkään tee amatöörimaalarista mestaria.

Hevosten kanssa vähemmän on enemmän. Hyvä ja asialleen omistautunut hevosenkäsittelijä tai ratsastaja ei kikkaile ylimääräisillä varusteilla - suomeksi, hän ei yritä ratkaista ongelmiaan teknisillä keinoilla. Jos ei ole ongelmaa, niin silloin ei kyllä tarvita ketjuja turvan päälläkään.  Hevosten kanssa vähemmän on enemmän. Hyvä ja asialleen omistautunut hevosenkäsittelijä tai ratsastaja ei kikkaile ylimääräisillä varusteilla - suomeksi, hän ei yritä ratkaista ongelmiaan teknisillä keinoilla. Jos ei ole ongelmaa, niin silloiin ei kyllä tarvita ketjuja turvan päälläkään. 

Kamala kuvanlaatu, jee.

Viiskytkin huomaa tallikaverinsa ja kysyy, miksi kiharapoika on allapäin.  Rämä kertoo tapahtuneesta tilanteesta ja Dipin napinasta, minkä tähden poika ei jaksa muuta kuin tuntea itsensä osaamattomaksi tumpeloksi. Ei hevosenomistajuus ole hauskaa, jos eläin meinaa jyrätä kaiken mikä tielle osuu. Ei, vaikka ongelmat muuttuisivat niin suuriksi ja tavallisiksi, että ne alkavat tuntua vain naurettavilta.

Viiskytkin kertoo esimerkin omasta lapsuudestaan: "Mulla oli pentuna semmonen poni... Se oli pelottava, se puri ja potki ja luimi. Luulisin et sillä oli huonoja kokemuksia lapsista, ku sain sen. Enkä mää tienny sitä sillon, mut ajan mittaan se rauhottu ja lakkas kiukkuumasta ku tajus ettei meikä kiusaa sitä." Poni ja täysiverinen eivät toki ole sama asia, mutta idea on molemmilla sama - kokemus opettaa.

Jätkät kävelevät kimpassa pitkin peltojen viertä, metsäpolkua. Rämä huomauttaa, että hänestä olisi mukavaa voida edes joskus talutella Killiä pelkäämättä, että jotain peruuttamatonta tapahtuu - tai voi tapahtua - minä hetkenä hyvänsä. "Tää on yks hiton pommi!" Rämästä ei ehkä näe, mutta hän on ollut Killin kanssa aika stressaantunut siitä asti kun sen sai ja totesi, miten lennokas ja vahva se on. 

Viiskytkin yrittää taas auttaa parhaansa mukaan: "Hmm, kannattaa pitää mielessä, ettei sun hevoses oo tyhmä eikä tahallaan ilkee kellekään, vaikka siltä vaikuttaskin. Saatat olla sen ensimmäinen käsittelijä, joka ei ole aikuinen eikä ammattilainen. Ei kukaa oo aikasemmin kertonu sille, miten nuorten pystykävelijöitte kans toimitaan, ja miten ne eroaa niistä tyypeistä jotka käsitteli sitä Ruotsissa. Kokeneet tyypit ei ehkä edes välitä siitä jos heppa vähän viuhtoo, mut alottelijalle se voi olla pelottavaa." *

Kaikki on Killille myös hyvin uutta ja vierasta, tutkittavaa ja opittavaa on todella paljon. Haapasessa se saa muunmuassa oppia elämään kuin hevosen kuuluu, siis ulkoilla laumassa ja päästä koskemaan muihin hevosiin, vaikka oriita perinteisesti pidetäänkin mieluiten eristyksissä. 

Tässä kohtaa sanottakoon, ettei Rämä suoranaisesti säiky reaktiivisia hevosia; hän on niiden kanssa hyvä ja hän on touhunnut sellaisten kanssa erityisen paljon. Mutta Killi on hänen ensimmäinen laukkahevoskontaktinsa, ja hän voi jatkuvasti pelätä antavansa sille vahingossa signaalin tai käskyn, jonka Killi muistaa Ruotsin -ajoiltaan mutta josta Rämä ei ole tietoinen. 

Reitti kulkee laitumien ohi. Rämä päättää, ettei jaksa tapella Killin kanssa enää tänään. Hän yrittää hienovaraisesti udella, josko Viiskytkin haluaisi katsoa Killin perään edes hetken ajan. Hevari on niinikään hyvä urheiluhevosten kanssa, ja hänellä on kokemusta tuollaisista riehakkaista tapauksista kuin Killi. "Mitä jos lasketki sen vaan tonne laitsalle, et se vois purkaa energiaasa itekseen? Tuolla on Vissy, se vois opettaa Killille vähän tapoja."

Rämä suostuu. 

Ja Viiskytkimellä on vielä vähän asiaa: "Saat mun puolesta taluttaa Spilliä loppulenkin ajan, se on sellanen helppo heppa jota tarviit just nyt. Mä voisin kuvata..." Riimu ja naru puetaan Spillille yleensä ihan vain kaiken varalta, mutta pääsääntöisesti hallintalaitteet ovat sen kanssa tarpeettomia. Karkaamisen ja sekoilemisen sijaan se kuulemma haluaa ennemmin ryöstää ulkoiluttajansa taskut, josko niistä herkkuja löytyisi.

Vihreäsilmäinen metallisti jatkaa: "Anna ne (riimu ja naru) vaikka mulle." hän ojentaa Spillin narun Rämälle, "Spilli ei välitä kuka narun päässä on, sen mielestä on tärkeintä et tyypeiltä saa karkkia."

Ja mitä sitten tapahtui? Ympäriinsä hortoilua - koska se oli mahdollista...

-----

* Kehtaan sanoa tähän väliin, etten esim. usko etteikö laukkahevosia opeteta kävelemään narun päässä asiallisesti. Mitä olen videoita nähnyt, niin hevosilla näyttää kuitenkin usein olevan jatkuva kiire eteenpäin. Onko se innostusta radalle pääsemisestä vai jotain muuta, siitä en sano mitään (tosin ravureilla olen tähän innostumiseen törmännyt reaalielämässä), mutta en ainakaan itse kokisi itseäni - kokemattomuuttani - sopivaksi taluttajaksi millekään räjähdysherkälle. Olen itse kokenut sen eron tuollaisen pommin ja aloittelijaystävällisen viilipytyn välillä, ja se ero on todella iso. Ja se on myös syy siihen, miksi koen, että itselleni sopivat parhaiten matalat, karvaiset issikka- tai suokkiruunat eivätkä reaktiiviset lämminveriset.

Kesäkuun 2017 lopussa valmistui Raaste ja heinäkuun alussa Rollo.