Kuvauspäivämäärä: 17/7/2016. Kamerana oli Nikon COOLPIX S9900 -pokkari, joka ei kyllä ole mikään pienoismallikamera. Käytin sitä melko usein pienoismallijuttuihin tuona aikana, kun härveli oli vielä tuore.
Tämä episoodi on... No, se ei oikeastaan edes ole episoodi. Siinä ei ole tarinaa. En enää edes muista saati tiedä miksi ja mitä tässä oli tarkoitus tapahtua, saati miksi tallensin sen. Kai halusin vain ikuistaa jotain, minkä olin saanut etäisesti kasauman näköiseksi. Eikä tässä edes ole kyse ihan vanhimmasta episoodista - mutta tämä lienee ensimmäisiä, joiden kohdalla modelliversumini oli jo lähtenyt muovautumaan johonkin suuntaan, kohti nykyistä.
| Kuten näkyy, tein kyllä tackia jo tuohon aikaan... Mutta se oli huonolaatuista. |
| Pidin pirusti siitä, että pystyin istuttamaan nukkeja vaikka näin hyllytasojen laidoille, samalla kun käsissä oli (näköjään) jonkun ohjat ilman mitään syytä. |
Ja seuraavien kuvien myötä tuli episoodin kansionimi...Bteyerin nuket ovat aika tasapainottomia ja huteria, joten ne menevät rähmälleen varsin helposti. Ja kesken asettelujen voin bongata jotain hupaisaa, jotain, mikä on taltioimisen väärti. Kuten olen sanonutkin, tälle kasaumalle ei ole mitään tarinaa, mutta tuo kankaalla lojuva Asko näyttää hitusenkin verran siltä kuin olisi nauranut itsensä nurin kykenemättä enää könyämään takaisin istualleen.
Lisää varhaisuuksia on tulossa, olkaatten täten varoitetut ja kauhistetut! Ja kyllä ne joskus loppuvat, jolloin päästään ajankohtaisuuksiin. Toivon mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
En tiedä mitä tähän edes pitäisi sanoa, mutta sen tiedän, etten aio katsella keljuilua.