Varhaispaloja: Sokrun uus lemmikki

Haapiksen modelliversumi on ollut olemassa jo kauan ennen blogia, ja lähti kunnolla käyntiin vuonna 2016. Pitääkseni blogin sisällön aikajanan yhtenäisenä julkaisen myös nämä vanhat, sinänsä jo aivan tarpeettomat episoodit "Varhaispaloja" -alkuliitteen kera. Ne ovat alkeellisia, huonosti kuvattuja ja usein tarinattomia. Modelliversumin sisältö muuttui sitä mukaa kun uusia nukkeja ja hevosia tuli. Kaikki oli ennemmin spontaania ja ennalta-arvaamatonta eikä etukäteen suunniteltua. Ylipäänsä kyseinen vuosi (ja jonkin matkaa sen jälkeenkin) oli kehityksen ja vakiintumisen aikaa, ja silloin tapahtui juttuja jotka eivät enää nykyversumissa kävisi päinsä tai eivät edes olisi voineet tapahtua. Kirjoitan näistä vanhoista episoodeista lähinnä analysoiden enkä tarinaa tehden, mikä sitten taas muuttuisi uudempien julkaisujen kohdalla. Vanhat episoodit kannattaa siis ottaa ensisijaisesti katsauksena pienoismaailmani (konkreettiseen) historiaan.

Kuvauspäivämäärä: 17/6/2017. Katsokaa, ollaan jo kesässä! Tack revolution is here! Melkein. Sitä ennen katsotaan, millaisen (Papon valmistaman) eläimen Sokeripala tuli kerran hankkineeksi. Episoodi ei saanut inspiraatiota muiden hevosmallarien vastaavanlaisista bloggauksista, vaikka se siltä ehkä vaikuttaisikin. (Ja toisaalta nuo muiden postaukset ovat paljon uudempaa tuotantoa kuin tämä.)

Kuten arvata saattaa, Sokeripala ei saa sellaisia reaktioita mitä kenties odotti. Jos eläin olisi koira, se otettaisi hyvin vastaan - mutta kun se on koiran sijaan vain koiras, ja lajiltaan jotain ihan muuta eikä edes näytä sylilemmikiltä, voivat reaktiot vähän vaihdella. Talliporukka on siis vähän niin ja näin, vaikka kaikkia paikallaolijoita selvästi kiinnostaakin. 

Sokeripala kertoo onnessaan, kuinka tuo eläin on jo oppinut melkein sisäsiistiksi, eikä edes tuhoa juurikaan mitään, vaikka on vielä melko nuori. Tietääkö Sokru, että hänellä on lemmikkinä allosaurus? Okei, kääpiöallo ehkä, mutta kuitenkin? Ja koiras se on sen perusteella, miten rimpula on - teropodinaaraat kasvavat jonkin verran kookkaammiksi ja ärjymmiksi, samalla kun koiraat jäävät vähän sinteiksi. (Huom. enimmät perustietoni dinoista ovat ainakin kymmenen vuotta vanhoja... Tiedän kyllä sulista ja höyhenistä ja ties mistä, mutta kaikkein pahin tutkiskeluvaihe minulla oli lapsena ja ennen yläastetta.)

"Haluaako joku silittää? Tää tykkää maharapsuista!"

"Öööö..."

Allon nimeksi paljastuu Alfons.

"Otahan karkki!"

"Noni hei, ei tää pure!"

Joku haki paikalle Hupin. Kyseinen ukko sattuu olemaan eläinlääkäri, ja voisi kuvitella hänen tietävän jos mistäkin lajista. Tuskin Hupikaan kuitenkaan on aiemmin törmännyt kesyyn allosaurukseen, joka kauken kukkuraksi olisi koiran kokoinen...

Voin muuten sanoa, että jos olisin pentuna osannut moisesta haaveilla, minullekin olisi ilman muuta kelvannut lemmikkiallosaurus. Harmi kun sellaisia ei saa mistään vielä nykyäänkään.
(Ja by the way, tekstin vähyys johtuu ihan vain siitä, kun en joko enää muista mitä kaikkea hahmojen olisi kuulunut hölistä, tai siitä, ettei mitään kuvasarjaa kummempaa ehkä ikinä edes ollut. En edes ole varma viitsinkö ajatella tätä jonain modelliversumini virallisena tapahtumana vai jääkö se ihan vain randomiksi. Toisaalta olisi ihan hauskaa, jos ainoa Jurassicin tyylinen dinoni ei jäisi pelkäksi pölynkerääjäksi...)

Alfonsin nimen keksi veljeni. 

Seuraavassa postauksessa olisikin ihan kunnon valokuvatarina.