Varhaispaloja: Bansku mottaa Sokrua 1.

Haapiksen modelliversumi on ollut olemassa jo kauan ennen blogia, ja lähti kunnolla käyntiin vuonna 2016. Pitääkseni blogin sisällön aikajanan yhtenäisenä julkaisen myös nämä vanhat, sinänsä jo aivan tarpeettomat episoodit "Varhaispaloja" -alkuliitteen kera. Ne ovat alkeellisia, huonosti kuvattuja ja usein tarinattomia. Modelliversumin sisältö muuttui sitä mukaa kun uusia nukkeja ja hevosia tuli. Kaikki oli ennemmin spontaania ja ennalta-arvaamatonta eikä etukäteen suunniteltua. Ylipäänsä kyseinen vuosi (ja jonkin matkaa sen jälkeenkin) oli kehityksen ja vakiintumisen aikaa, ja silloin tapahtui juttuja jotka eivät enää nykyversumissa kävisi päinsä tai eivät edes olisi voineet tapahtua. Kirjoitan näistä vanhoista episoodeista lähinnä analysoiden enkä tarinaa tehden, mikä sitten taas muuttuisi uudempien julkaisujen kohdalla. Vanhat episoodit kannattaa siis ottaa ensisijaisesti katsauksena pienoismaailmani (konkreettiseen) historiaan.

Kuvauspäivämäärä: 22/4/2017. Tämä oli nyt sellainen kasauma, jonka julkaisemista epäilin. No, julkaistaan sitten, kerta se ei ainakaan kantalukijalle ole nounou. Kuvat on otettu pokkarilla ilman salamaa, ja värit on säädetty ensinnäkin kylläisiksi ja toisekseen myös hyvin lämpimiksi, jolloin kuviin saatiin mielelestäni aika aggressiivinen tunnelma. Sen pitäisi kieliä vaaran tunnusta.

Professori Orobanche ei tule juttuun Sokeripalan kanssa, ja nämä ukot ovat aina sotajalalla keskenään. Yleensä kyse on siitä, miten hanakasti Sokeripala haluaa puhua järkeä Banskulle, ja tuo varsin antisosiaalinen änkyräpappa ottaa siitä sitten nokkiinsa. Toisaalta ymmärtäähän sen, että toinen rupeaa käymään hermolle kun ei selkeistä vihjauksista huolimatta jätä rauhaan. Harmi kun Orobanche on niin tulinen ja räjähdysherkkä äijä... Ja Sokeripalalla on vaikeuksia oppia virheistään.

Yleiskuva.

Yrittääkö Sokeripala nalkuttaa tai jotain? Niin odotettavaa siltä...

(Nuo Sokrun spagettikädet ovat koomiset.)

Mutta kun Bansku hiiltyy, mikään ei estä häntä mäjäyttämästä ärsyttävää tyyppiä nyrkillä kuonoon. Auts.

Mitä tästä pitäisi oppia? No ehkä se, että kun joku selkeästi pyytää pysymään kaukana tai jättämään rauhaan, niin silloin kuunnellaan. Ihmiset voivat selittää asioita toisilleen, mutta jotain muunlajista yksilöä ei kannata turhaan mennä härkkimään, jos se selvästi haluaa sinun pysyvän kauempana. Hyvä opetusesimerkki olisivat kissat: olen itse saanut pentuna kynnestä aivan tajuttoman usein. Syynä siihenkin on aina ollut se, että olen mennyt esimerkiksi silittämään kissaa, joka ei ole halunnut tulla silitetyksi. Lisäksi meillä oli aikoinaan kolli, joka ei ilmeisesti tykännyt lapsista, ja joka oli minusta pelottava. Se opetti jotain varoittavista signaaleista ja myös oman tilan antamisesta toiselle. Tämä kissajuttu on myös yksi syy siihen, miksi minua ärsyttää aivan valtavasti se, kun jotkut aikuiset suuttuvat kissalle siitä, kun eläin räppää turkissa kovakouraisesti roikkuvaa ihmiskakaraa.

Kulissikuvia. Tätä oli mielenkiintoista koota, mitä nyt siitä muistan. Nukkien asettelu loogisiksi on aina semmoista askel askeleelta tekemistä, eli väännetään jotain osaa ihan vaikka pari milliä, minkä jälkeen katsotaan, vastaako se vaadittua. Jos ei, sitten siirretään osaa taas pari milliä suuntaan tai toiseen. Usein dynaamisimmat asetelmat vaativat paljon voimakkaampaa vääntöä kuin mihin itse uskaltaisin nukkejani altistaa, mutta toisaalta, väänneltäviksihän nämä on tehty...

Toinen asia on sitten pehmeiden osien, kuten hiusten ja harjojen, muotoilu. Se voi olla vaikeaa, mutta toisaalta olen todennut, että sopivasti hulmuava tukka voi olla kasauman kulmakivi. Kannattaa siis vähän katsoa miten ne nukkien pehkot liehuvat tai roikkuvat; jos täyttä kiitolaukkuria ratsastavan nuken tukka vain roikkuu painovoiman mukaisesti suoraan alaspäin, syö se kuvasta realismia. Myös karvan materiaalilla on merkitystä: sarjatuotettujen nukkien barbihiuksista ei ehkä saa kovinkaan realistisia tai ilmavia, siinä missä viskoosia voi oikeasti muotoilla vaikka vedellä. Aukaistut langat voivat myös toimia, ja erityisesti villalanka pysyy terhakkaasti muodossa ihan itsekseen - tosin se sitten ei ehkä liehukaan niin hyvin, mene ja tiedä... Suosittelisin itse viskoosikarvaa, sitä olen joskus yhdestä nukkekotiputiikista (nettikaupasta) ostanut ja se on tarkoitettu juurikin nukenhiuksiksi. Ja viskoosikin on peräti muovia, eli se on eläimetön materiaali ja sellaiseksi varsin mukiinmenevän näköistä, mikä on aika hyvin noin keinotekoiselta ainekselta.

Sokeripalan tukka on avattua lankaa, muttei villalankaa.

Banskun keesi on viskoosia. Parta muotoutuu melko hyvin, koska on noin pitkä, siinä kun irokeesi vain törröttää joka suuntaan.

Seuraavaksi onkin tiedossa vähän rauhallisempaa ja hevospitoisempaa kuvasatoa.