Varhaispaloja: Viiskytkin ja Vissy 1.

Haapiksen modelliversumi on ollut olemassa jo kauan ennen blogia, ja lähti kunnolla käyntiin vuonna 2016. Pitääkseni blogin sisällön aikajanan yhtenäisenä julkaisen myös nämä vanhat, sinänsä jo aivan tarpeettomat episoodit "Varhaispaloja" -alkuliitteen kera. Ne ovat alkeellisia, huonosti kuvattuja ja usein tarinattomia. Modelliversumin sisältö muuttui sitä mukaa kun uusia nukkeja ja hevosia tuli. Kaikki oli ennemmin spontaania ja ennalta-arvaamatonta eikä etukäteen suunniteltua. Ylipäänsä kyseinen vuosi oli kehityksen ja vakiintumisen aikaa, ja silloin tapahtui juttuja jotka eivät enää nykyversumissa kävisi päinsä tai eivät edes olisi voineet tapahtua. Kirjoitan näistä vanhoista episoodeista lähinnä analysoiden enkä tarinaa tehden, mikä sitten taas muuttuisi uudempien julkaisujen kohdalla. Vanhat episoodit kannattaa siis ottaa ensisijaisesti katsauksena pienoismaailmani (konkreettiseen) historiaan.

Kuvauspäivämäärä: 10/2/2017. Kamera oli Nikon COOLPIX S9900, kuvanlaatu surkea. Tässä oli alussa jotain asiaan liittymätöntä kuvasotkua... Lähinä katsoin ja kuvailin mittoja (pituuksia ja säkäkorkeuksia). En laita sellaisia tänne, ne eivät merkkaa mitään kellekään muulle kuin minulle.

Kuvissa ei lie päätä eikä häntää. Viiskytkin se vain urpoilee Vissyn kanssa - sillä on nimittäin merkitystä tarinatasolla: Viiskytkin vuokrasi Vissyä ennen kuin Asko osti oriin, ja ryömi sitten perästä uudelle tallille, kun hevonen merkitsi niin paljon. Kuvissa näkyy pelkkää taluttelua. Riimu on joku arabiriimu, joka sopii Vissyllekin liian hyvin.

Kyllä hevosia voi taluttaa muualtakin kuin vasemmalta!

Viisari on niin onnellinen, että silmät tippuvat päästä melkein kirjaimellisesti. (Rotat oikeasti pullauttelevat silmiään, kun ovat rentoja ja onnellisia ja narskuttelevat... Syy? - Osa niiden purulihaksista kulkee silmäkuopan kautta, käytännössä siis silmämunan alta, jolloin lihaksen toiminta vaikuttaa silmät ulkonevuuteen.)

Ilman salamaa.

Olen aina tykännyt napsia sinisiä kuvia... En tiedä miksi. Kai sininen sitten vain uppoaa meikäläiselle, ja toisaalta valkotasapainoa säätämällä voi luoda illuusioita vuorokaudenajoista ja keleistä, mikäli haluaa.

Sitten vaihtui arabiriimun tilalle ensimmäinen ikinä kasaamani satiininauhariimu. Se ei koskaan ajanut asiaansa kunnolla, mutta tuli näköjään käytetyksi. Leukaremmi siinä on kyllä nahkaa, koska satiininauhaa ei ollut turhuuksiin asti.

Melko rankka muokkaus; alkuperäinen kuva on melko tumma.

Ei ei ei älkää tehkö tällaista riimua!! NUO POSKIREMMIT... Ne voisivat olla puolet lyhyemmät.

Seuraavaksi... Sitä samaa.