Haapiksen modelliversumi on ollut olemassa jo kauan ennen blogia, ja
lähti kunnolla käyntiin vuonna 2016. Pitääkseni blogin sisällön
aikajanan yhtenäisenä julkaisen myös nämä vanhat, sinänsä jo aivan
tarpeettomat episoodit "Varhaispaloja" -alkuliitteen kera. Ne ovat
alkeellisia, huonosti kuvattuja ja usein tarinattomia. Modelliversumin
sisältö muuttui sitä mukaa kun uusia nukkeja ja hevosia tuli. Kaikki oli
ennemmin spontaania ja ennalta-arvaamatonta eikä etukäteen
suunniteltua. Ylipäänsä kyseinen vuosi oli kehityksen ja vakiintumisen
aikaa, ja silloin tapahtui juttuja jotka eivät enää nykyversumissa
kävisi päinsä tai eivät edes olisi voineet tapahtua. Kirjoitan näistä
vanhoista episoodeista lähinnä analysoiden enkä tarinaa tehden, mikä
sitten taas muuttuisi uudempien julkaisujen kohdalla. Vanhat episoodit
kannattaa siis ottaa ensisijaisesti katsauksena pienoismaailmani
(konkreettiseen) historiaan.
Kuvauspäivämäärä: 31/12/2016. Kyseisen vuoden viimeinen kuvasatsi. (En vieläkään voi uskoa että latailen nämä kaikki tänne...) Tässä kasaumassa ei esiinny hevosia, mutta ei se haitanne, kun Haapasessa puolet sählingeistä järjestyy ihan jo pelkkien pystyliikkujien toimesta.
Mitä tapahtuu, kun pari nuorta tumpeloa ystävystyy kolmekymppisen rokkinaisen kanssa? No maltilliset uudenvuodenkekkerit tietenkin. Tästä satsista tulee mielikuva, kuinka tyypit tanssiskelisivat, ja lopulta Kippo rupeaa vetämään jotain omaa showtaan.
Juoru kiinnittää huomiota...
"Ota se." "What?!" "Nyt ota se!"
Kun Juoru ei halunnut koskea Kipon nenäketjuun, piti sitä tarjota sitten Rämälle, joka suostui.
 |
| Eikä Kippo edes ole ekstrovertti. |
Tämä ei ole normaalia. Tai no, kaikkea kyllä tapahtuu... Haapasessa. Ilman että hra tallimestari itse edes tietää puoliakaan mistään.
Hitto, seuraavaksi ollaankin jo vuoden 2017 episoodeissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
En tiedä mitä tähän edes pitäisi sanoa, mutta sen tiedän, etten aio katsella keljuilua.