lauantai 11. heinäkuuta 2020

Varhaispaloja: Hupi ja Remu 1.

Haapiksen modelliversumi on ollut olemassa jo kauan ennen blogia, ja lähti kunnolla käyntiin vuonna 2016. Pitääkseni blogin sisällön aikajanan yhtenäisenä julkaisen myös nämä vanhat, sinänsä jo aivan tarpeettomat episoodit "Varhaispaloja" -alkuliitteen kera. Ne ovat alkeellisia, huonosti kuvattuja ja usein tarinattomia. Modelliversumin sisältö muuttui sitä mukaa kun uusia nukkeja ja hevosia tuli. Kaikki oli ennemmin spontaania ja ennalta-arvaamatonta eikä etukäteen suunniteltua. Ylipäänsä kyseinen vuosi oli kehityksen ja vakiintumisen aikaa, ja silloin tapahtui juttuja jotka eivät enää nykyversumissa kävisi päinsä tai eivät edes olisi voineet tapahtua. Kirjoitan näistä vanhoista episoodeista lähinnä analysoiden enkä tarinaa tehden, mikä sitten taas muuttuisi uudempien julkaisujen kohdalla. Vanhat episoodit kannattaa siis ottaa ensisijaisesti katsauksena pienoismaailmani (konkreettiseen) historiaan.

Kuvauspäivämäärä: 26/2/2017. Hupi ratsastelee Remulla... Tämä on selkeästi ollut jotain välimuotoaikaa, kun kuvat ovat ehkä edenneet, mutta kama oli vielä pitkälti kokeilemalla tehtyä ja sellaista, ettei uusia juttuja tullut kovinkaan usein.






Istuuko Hupi hyvin? En tiedä. Ihan ookoosti ehkä. Kädet sillä ovat yllättävän lyhyet ainakin omaan selkäänsä nähden, joten nyrkkejä ei saa niin alas kuin kannattaisi. Ohjasotteet eivät näytä erityisen kovilta, vaikkakin osin sekin johtuu tuosta liian lyhyestä martingaalista.




Ohjissa ei ole stoppareita, mutta sellaisten virkaa toimittanevat noiden höttönauhaohjien liimaukset. Tuo oli nääs aikaa, kun en vielä ollut tehnyt yhtään kärpäsiä mihinkään ohjiin ikinä - se aika koitti vasta vuonna 2020.


Suitset ovat se perimmäinen syy sille, kun tämä kasauma ylipäänsä tuli kuvatuksi. Tämä viritys perustuu piirroksiini suitsista, joissa on kahdet kuolaimet yksillä ohjilla. Ideaalitapauksessa normaaleihin koulusuitsiin olisi vain lisätty pieni rengaspäinen nahkahihna, "vaijeri", joka toimisi kuolainten toiminnan yhdistävän ohuen narun tai nauhan niskaremminä (hanger). Kangen niskaremmi taitaa olla itsestäänselvyys, mutta nivelelle on vaikeaa keksiä kiinnikettä, joka ei veisi tilaa tältä vaijerin niskaremmiltä. Jokin niskaremmi silläkin silti täytyy olla, vaijeri osineen ei yksin siihen riitä. Yksi vaihtoehto olisi tietysti sellainen, että tuossa ohuessa nauhassa olisi jokin stoppari, jonka paikkaa säätämällä voitaisiin taata ettei nivel valu itsekseen liian alas. Silloin nivelkuolaimelle ei ehkä tarvittaisi omaa hangeriakaan. 


Systeemissä koukulla (tai täydellisessä maailmassa soljella) nivelkuolaimeen kiinnittyvä "vaijeri" kulkee hangerin renkaan läpi, sitten alas kankikuolaimen alavarren ohjaspään lenkin läpi, ja siitä ohjaan.


Tietenkään mekanismi ei toiminut pienoismalliversiossa niin hyvin kuin toivoin. Se vaatii tuotekehittelyä! Piirrostenmukainen systeemi, jossa ohut nauha kulkee suoraan norminivelen renkaan läpi, ei toiminut kovin hyvin, joten tein sitä varten erikseen kuolaimen, jossa on vaijerille lenkki. Lisäksi tästä on olemassa versio, jossa kuolaimia vääntävät vaijerit ovat ketjua. Niiden etuna oli ehdottomasti se, etteivät ohjat ja muut osat jatkuvasti irtoilleet toisistaan.

Ja kuten näkyy, nuo "vaijerit" ovat liian pitkät. Tai sitten punainen lanka alias vaijerin hangeri on turhan pitkä.


Ja ennen kuin joku jo ehtii kauhistelemaan, niin ei, en haluaisi nähdä mitään tällaista oikealla hevosella, enkä liioin toivo tällaisen keksinnön käyttöönottoa. Sille ei olisi mitään perusteluita, etenkään sen suhteen mitä olen kaksien kuolainten ja yksien ohjien käytöstä lukenut. Tämän kasaaminenkin on oma shownsa - ja minua ärsyttää suuresti se, kun tuolle ylimääräiselle liukuremmille pitää olla oma erillinen niskahihnansa (joka tässä kohtaa on tuo punainen lanka). Pienoismallien ollessa kyseessä tätä "friikkiposkiremmiä" ei muutenkaan voisi liittää ihan mihin hyvänsä suitsitukseen, vaan se edellyttää aivan omanlaistaan järjestelyä - kuolaimia myöten.



Voisinkohan tehdä tästä uuden version nykyisellä suitsentekotyylilläni? Millainen siitä tulisi? Se voisi ainakin lukeutua fightmore -suitsityyppien kerhoon, sillä sinne tällaiset mielikuvituksellisemmat (tai sairaammat...) härvelit kuuluvat. Pystyn nykyään tekemään splitcrowneja, ja pyöristetyt remmitkin ovat mahdollisia, joten voihan se olla että jokin päivitetty versio friikkiposkiremmistä tapahtuu.

Ohjat löysinä. Viritys ei muuten palautunut kunnolla, joten kanget piti itse suoristaa...

Tämän jälkeen on edelleen sama kokoonpano, mitä nyt naamoja on yksi lisää. Ei ketään uutta toki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

En tiedä mitä tähän edes pitäisi sanoa, mutta sen tiedän, etten aio katsella keljuilua.