perjantai 10. heinäkuuta 2020

Varhaispaloja: Dippi kuvaa 1.

Haapiksen modelliversumi on ollut olemassa jo kauan ennen blogia, ja lähti kunnolla käyntiin vuonna 2016. Pitääkseni blogin sisällön aikajanan yhtenäisenä julkaisen myös nämä vanhat, sinänsä jo aivan tarpeettomat episoodit "Varhaispaloja" -alkuliitteen kera. Ne ovat alkeellisia, huonosti kuvattuja ja usein tarinattomia. Modelliversumin sisältö muuttui sitä mukaa kun uusia nukkeja ja hevosia tuli. Kaikki oli ennemmin spontaania ja ennalta-arvaamatonta eikä etukäteen suunniteltua. Ylipäänsä kyseinen vuosi oli kehityksen ja vakiintumisen aikaa, ja silloin tapahtui juttuja jotka eivät enää nykyversumissa kävisi päinsä tai eivät edes olisi voineet tapahtua. Kirjoitan näistä vanhoista episoodeista lähinnä analysoiden enkä tarinaa tehden, mikä sitten taas muuttuisi uudempien julkaisujen kohdalla. Vanhat episoodit kannattaa siis ottaa ensisijaisesti katsauksena pienoismaailmani (konkreettiseen) historiaan.

Kuvauspäivämäärä: 21/1/2017. Tämä satsi alkaa kasalla kuvia, joissa ilmeisesti oli sellainen kämmi minkä korjattuani uusiokuvasin kaiken. En viitsi ladata niitä virheellisiä tähän.


Kuten näkyy, ideana on ollut, että Dippi napsii jotain portraittikuvia Salmasta. Samalla Asko esittää sitä ja Rämä syöttelee sokeria.


Dipin kamera tulisi piakoin siirtymään Rämän omistukseen, kerta rouva on päättänyt ostaa digijärkkärin. Filmiräpsimiä hänellä on tainnut aiemmin olla, mutta ne eivät ole kovin kätsyjä reissuissa tai tallilla, minkä lisäksi ne olivat jo aika vanhoja, joten ilmeisesti Dippi osti joskus digipokkarin päästäkseen sisälle digikuvauksen maailmaan. Ja nyt hän on siis ruvennut kuvailemaan enemmän kuin vuosiin, jolloin homma vakavoituu ja edellyttää järeämpää ja samalla nykyaikaisempaa kalustoa.

Tein tuon kameran silkkimassasta, eikä kyllä mennyt ihan putkeen... Silkkistä ei pysty leikkaamaan tuoreena samalla tavalla kuin polymeerimassoja, joten suoria linjoja ei ilmennyt. Yksityiskohdat tein maalaten, minkä lisäksi kamerassa on lakkapinta ja screeninä pala läpinäkyvää muovia (moista saa esim. Breyerien pakkausmuoveista).



Seuraavaksi Dippi oli siirtynyt jonnekin taaemmas, ilmeisesti kuvatakseen kun hänen poikansa syöttelee sokeria Salmalle. 



Vältän vääntämästä nukkieni käpäliä liiaksi, etteivät rautalangat väsyisi, joten sokeri annetaan kämmenen sijaan rystyseltä... Epäloogista, tiedän. Mutta toisaalta, nukeillani ei ole edes sormia.



Lopulta kuvattiin Rämää ja Salmaa.


Naru voisi olla paremminkin...


Seuraavaksi olisi ollut vuorossa sellainen episoodi, tai oikeastaan vain kuvakokoelma, jonka nimi oli "Nakuratsastelut". Siinä ei ole tarinallisesti tai muutenkaan mitään järkeä, joten en blogita sitä. Haluaisin muutenkin vain uudelleenkuvata sen joskus. Myöskään "Hupi ja Raaste 1." ei ansaitse tulla nähdyksi, koska heppa ei siinä ole vielä valmis. Enkä usko kenenkään muun näkevän sitä nykyistä hevosta niiden kuvien läpi. Sen sijaan meillä onkin taas esiteltävänä uusi ratsastaja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

En tiedä mitä tähän edes pitäisi sanoa, mutta sen tiedän, etten aio katsella keljuilua.