Varhaispaloja: Omar Remulla ja apuohjat

Haapiksen modelliversumi on ollut olemassa jo kauan ennen blogia, ja lähti kunnolla käyntiin vuonna 2016. Pitääkseni blogin sisällön aikajanan yhtenäisenä julkaisen myös nämä vanhat, sinänsä jo aivan tarpeettomat episoodit "Varhaispaloja" -alkuliitteen kera. Ne ovat alkeellisia, huonosti kuvattuja ja usein tarinattomia. Modelliversumin sisältö muuttui sitä mukaa kun uusia nukkeja ja hevosia tuli. Kaikki oli ennemmin spontaania ja ennalta-arvaamatonta eikä etukäteen suunniteltua. Ylipäänsä kyseinen vuosi oli kehityksen ja vakiintumisen aikaa, ja silloin tapahtui juttuja jotka eivät enää nykyversumissa kävisi päinsä tai eivät edes olisi voineet tapahtua. Kirjoitan näistä vanhoista episoodeista lähinnä analysoiden enkä tarinaa tehden, mikä sitten taas muuttuisi uudempien julkaisujen kohdalla. Vanhat episoodit kannattaa siis ottaa ensisijaisesti katsauksena pienoismaailmani (konkreettiseen) historiaan.

Kuvauspäivämäärä: 22/7/2016. Kamerana oli Nikon D3100, joka vielä nykyisinkin toimii pääasiallisena (tai oikeastaan ainoana) pienoismallitallennusvälineenäni.

Kuten edellisessä episoodissa, tässäkään ei ole taustalla mitään stooria. Olin vain tehnyt martingaalin ja halunnut leikkiä sen kanssa nyt, kun se oli kerrankin mahdollista. En tiedä olinko edes tehnyt martingaaleja ennen tätä. Kuvista voi nähdä myös ensimmäisen ja samalla kammottavimman satulani ikinä, sikälimikäli sitä kehtaa satulaksi edes kutsua. Omar ei osannut ratsastaa, eikä tuo "satula" yhtään auttanut sitä siinä.

Martingaali on säädetty liian lyhyeksi ihan tarkoituksella.

Nuo Remun suitset olivat kai aikansa parhaimmistoa, mitä käsissäni pyöri. Koin turparemmien tekemisen vaikeaksi, mutta kyllä sellainen vaan niin täydensi kokonaisuuden! Ja sitten kun mukaan sai vielä alaturpiksen. Soljet olivat liukusolkia, koska kielien tekoa en uskaltanut lähteä kokeilemaan. Nykyisin yritän aina muistaa sen, miten luksukselta tuollainen tuntui - kun nykyisin pelkät perussuitsetkin tuntuvat välillä jo niin läpikäydyiltä, ettei niissä ole mitään nähtävää... Oi aikoja.

Ihana kontrasti ja verkkokalvontappajavalotus.

Myös nuo ohjat olivat aikansa parhaita, ehkä ainoat kunnollisehkot ohjat. Hassua, kun nykyisin ne ovat tajuttoman ylipitkät ja nauha on liian leveää, ynnä koukutkin turhan pitkät...

Yksikin husaisu, niin tuo ohja olisi kirvonnut Omarin otteesta. Ehkä käden laittaminen kengityschapsia vasten oli kaiken pelastus - aina...

Osa salamakuvista on niin kamalan puhkipalaneita, ettei niiden julkaiseminen kannata. Noh, aivan yhtä tylsiä ovat nämä automaattisalamaisetkin... Olin omistanut järkkärini vasta kolme vuotta tuohon aikaan, ja löydän siitä uusia juttuja vielä vuonna 2020 (jolloin kamera on jo vanhentunut!).

Tuossa satulantapaisessa olivat ensimmäiset säädettävät jalustinhihnat, jotka olin ikinä tehnyt. Sama koskee myös itse jalustimia. En edelleenkään tiedä, miten niitä tekisi kunnolla...

Jos ihmettelette, mikä tuo kuolain on, niin niin ihmettelen minäkin. Omat keksinnöt ovat kivoja, mutta vain silloin, kun ne osoittautuvat toimiviksi. Tämä ei toiminut.

Automaattisalamaräpsy, joka on yllättäen paljon katsottavampi kuin nuo vahvakontrastiset ja muutoinkin enemmän säädellyt kuvat.

Seuraavaksi tulivat Vissy ja Killi, eikä mikään ollut enää entisellään.